Rakentamisesta

Miten saan 25 neliötä tuntumaan mahdollisimman isolta?

Sisustuksella ja kiintokalusteilla voin vaikuttaa paljon mökin kokoon. Toivon, että kun mökki on valmis, se huokuisi sisältäkin keveyttä ja rauhallisuutta. Vankka perusta ja seinät luovat pysyvyyttä ja turvallisuutta. Miten kalustan mökin niin, etteivät seinät tunnu kaatuvan siellä koskaan päälle?

Saunassa pitää mahtua makaamaan

Lauteiden pitää olla sellaiset, että siellä mahtuu makaamaan, ja istumatilaa pitää olla vähintään kuudelle. Kiukaan pitäisi olla sellainen, että sitä ei tarvitsisi kolmen vuoden välein uusia. Kestävä mutta sopivan kokoinen. Ja pesutilaakin pitää jäädä.

Kiertelin kaupoilla katselemassa kiukaita. Kiukaan pitäisi lämmittää noin 15 kuution tila. Monien kiukaiden luukut vaikuttivat sellaisilta rimpuloilta, etteivät ne kaukaa kestäisi.

Narvilla oli yksi hiukan järeämpi kiuas, joka oli mieleeni: siinä on vesisäiliö ja hana reunassa ja kiviä mahtuu 50 kg. Vesisäiliö on kohtuullisen kokoinen, 23 litraa. Ainoa miinus on hinta – nopean googlailun tuloksena halvimmillaan se maksaisi 629 euroa. Plussaa on kyllä enemmän, yhtenä hyvänä sivuille vaadittu suojaetäisyys 15 cm. Uskon päätyväni tähän, ja koitankin bongata tämän jostakin poistomyynnistä talven aikana edullisesti. Aika nätti muutes!

Tässä kiukaassa ei luukku vaikuttanut vempulalta.

Tuvan puolen kalustuksessa keveys ja hoikkuus ovat keskeisiä. Esimerkiksi raskas takka pienentäisi tilaa, ja kamiinallakin 16 neliötä lämpenee varsin mallikkaasti. Varsinkin kun mökillä tulee varmasti käytyä pitkälle syksyyn ja luultavasti talvellakin – rakastan avantouimista – kamiina lämmittää nopeasti silloinkin. Minulla ei ole vielä hajuakaan hyvästä, kohtuuhintaisesta kamiinasta. Osaisitko sinä vinkata sellaisesta?

Tupaan tulee myös pienenpieni keittiökaapisto, ja sen pitää olla jaloillaan ilmassa, liian umpinainen sokkeli tekisi siitä raskaan. Raanavettä mökkiin ei tule, mutta haluan altaan, jossa esimerkiksi voi tiskata ja kaataa vesiä pois.

Haaveilen myös sellaisesta kulmavuodesohvasta, johon voisi kätkeä petivaatteet sisälle. Kävin tässä taannoin Ikeassa, ja siellä tuli vastaan Friheten-sohva. Se voisi olla sopiva. Mutta kauanko se säilyisi hyvänä ja pystyykö siinä oikeasti nukkumaan? Onko sinulla kokemusta?

Ensi hätään ostin kierrätyskeskuksesta sohvan, josta kirjoitin aiemmin ja joka kyllä miellyttää silmääni vieläkin. Nukkumaan siinä tosin mahtuu vain yksi.

Ikea Friheten sohva
Ikean Friheten – tämä voisi olla hyvä tilansäästäjä tupaan.

Ruokapöydän ostin myös jo aiemmin kierrätyskeskuksesta, se olisi tarkoitus kunnostaa ja maalata talven aikana.

Mitäpä muuta tupaan mahtuu – ruokapöytä ja tuolit, sohva, minikeittiö, kamiina – no ylöskäynti parvelle! Kierreportaat, mä pidän niistä kovasti, mutta ei niille ole järkevää tilaa. Ja hintakin on niissä aika kova verrattuna perinteisiin parviportaisiin. Tilan- ja rahansäästön kannalta päädyn perinteisiin, mutta sellaiset ihme vuoroaskel-mitkälie-eripariportaat ovat ehdoton nou nou. Nämä on vielä selvityksessä.

Jotakin hyllykköä ja kaappitilaa tarvitaan myös, ja haluaisin niiden olevan mahdollisimman kepeitä. Olen miettinyt sellaisia mustia, metallisia hyllyjä ja tasoja, joita on tällä hetkellä tarjolla paljon. Mutta mitä ne sanovat talven kosteudesta? En aio tyhjentää mökkiä talveksi. Ja rosvoille tiedoksi – en aio myöskään jättää sinne mitään arvokasta talveksi -kaan.

Saatat myös pitää...

4 kommentti

  1. Juurakko Paula says:

    Moikka Nina! On mielenkiintoista huomata, että aivan samanlaisten asioiden kanssa painimme n. 10 vuotta sitten. Meillä mökissä neliöitä n. 35, sisältäen saunan, parven, tupakeittiön ja pienen makuuhuoneen. Tiivistä on, mutta melko tyytyväisiä ollaan edelleen tuolloin tekemiimme ratkaisuihin. Tilaa saatiin lisää verannalla ja terassilla. Olette tervetulleita käymään, josko vierailu mökillämme yhtään auttaisi ideoinnissanne, autamme muutenkin mielellämme. / Janne ja Paula

    1. says:

      Kiva kuulla, huippua! Katsotaan, kuinka ehtisin vaikka käymään. Palaamisiin.

  2. Vesa Nyrhinen says:

    Kiuasta ostettaessa tutki tulipesän paksuus. Tiedän, että Narvilla 10 mm, joillakin vain 5 mm. Meidän mökillä kiuas 26 v vanha, eikä loppua näy.

    1. says:

      Joo tuossa miettimässäni Narvin kiukaassa on 10 mm. Siihen taidan päätyä.Toivottavasti kestäisi pitkään!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *