iso-ja-pienet-kamiinat
Rakentamisesta

Napinpainalluksia ja soittoja – kolhitun kamiinan kohtalo

21.3.2021

Kävin Bauhausissa katsomassa erilaisia kamiinoita ja vertailemassa niiden ominaisuuksia. Netistä niiden koosta ei oikein saa kunnollista kuvaa. Sellaiset modernit tötteröt maksavat noin 1500 euroa, Pislan laiha versio 300-450 euroa. Pislaan mahtuisi onnettoman pieniä puita. Olin budjetoinut kamiinaan 700 euroa ja halusin sen riittävän, mutta oliko minulla mitään mahdollisuutta saada pulskempaa kamiinaa?

Turhanpäiväistä painelua

Silmiini pisti Narvin valmistakka – tai kamiina – joka oli samanvärinen kuin jo Parkanon K-raudan kautta hankkimani Narvin kiuas. En kuitenkaan löytänyt tuosta Narvin valmistakasta oikein mitään tietoa netistä, joten jäin saunaosastolle painelemaan kutsu myyjää -nappia. Niin, painelemaan. Odotin kyllä kärsivällisesti kolmen painelun välissä, mutta ketään ei näkynyt eikä kuulunut. Tyydyin lähtemään kotiin ja päätin soittaa aamulla Bauhausiin asiasta.

Kun soitin seuraavana aamuna, myyjä kertoi, että kyseessä on Suomen viimeinen Narvin valmistakka. Kyseessä oli mallikappale, joka olisi myynnissä. Narvi ei enää valmista kyseistä valmistakkaa – tai kamiinaa. Sen kahva oli irti, mutta korjaus voisi onnistua kohtuullisen helposti. Olihan siinä vähän kulumaa pinnassa ja lommoa alareunassa, mutta ehkä niitäkin saisi fiksattua. Joku oli tarvinnut kamiinan päältä sitä hormin suojaa, sekin puuttui. Näistä johtuen 1250 euron kamiinan saisi nyt 500 eurolla. Tässäkö se olisi, edullinen ja hyvä? Tai no, tämä vaatisi hiukan korjausta, mutta se voisi olla vaivan väärti.

iso-ja-pienet-kamiinat
Kahvaton isoveli ja pikkusiskot.

Soitto tehtaalle

Sovimme, että lunastan kamiinan itselleni jos käyn maksamassa sen kuluvan päivän aikana. Soitin Narvin tehtaalle ja kysyin lisää kyseisestä tuotteesta. He eivät tosiaan valmista sitä enää. Se on myyty toiselle yritykselle. Kysyin mahdollisista varaosista, mutta niitä ei ollut tarjolla Narvin tehtaalla taannoin olleen tulipalon vuoksi. Jotakin voisi kuitenkin saada hankittua tuotteen nykyiseltä valmistajalta. Sain Narvin tehtaalta hyvää palvelua ja lisätietoa kyseisestä kamiinasta ja ennen kaikkea varmuuden, että se olisi hyvä ostos. Katson tarvetta tehtaan osille myöhemmin.

Varmistin vielä, että kun kamiina tulee olohuone-keittiö-makuuhuone-eteinen -tupaan parven rappusten alapuolelle, suojaetäisyydet täyttyisivät. Ja olivathan nekin kunnossa. Kävin siis illalla iloisena maksamassa kamiinan ja se pääsisi vihdoin patsastelemasta oikeisiin töihin. Noutaminen jää seuraavaan viikkoon, se luvattiin laittaa varastoon odottamaan. Hyvä niin, ettei se saa enempää vekkejä.

Sain tyylikkään kamiinan, joka riittää erinomaisesti lämmittämään rantasaunani kuutiot. Palan (!) halusta kertoa, miten ensitulet sitten oikein loimusivat.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *