Rakentamisesta

Sisustussuunnitelmassa tuli hyviä yllätyksiä

21.2.2021

Eilen oli aika mennä tapaamaan Ikean sisustussuunnittelijaa uudelleen. Kävimme läpi hänen tekemänsä suunnitelman mökin tupaa varten. Ja olihan se kattava – 15-sivuinen paperinivaska, jossa oli tyylikollaasi, tuotekollaasi, lepotuolivaihtoehtoja, keittiönurkkaus, kalustesuunnitelma, valaisinsuunnitelma, tekstiilit, 3D-kuvat..ja tietenkin erikseen vielä ostoslista! Kuvat auttavat hahmottamaan tilan kokoa ja mahdollisuuksia. Saan kuvat myös sähköisesti, tässä poiminta ihan paperilta kuvattuna.

Suunnitelma2
Pidän kaappien sijoittelusta näin. Täytyy vain ottaa huomioon hirsien painuminen.

Monet suunnittelijan ehdotuksista menevät jatkoon, esimerkiksi 40 cm syvä kaappikokonaisuus olonurkkaukseen ja seinään, rullaverhot, valaisimien paikat ja useat huonekalut. Bambupintainen pöytä vaihdettiin valkoiseen, kun en halua montaa eri puumateriaalia tilaan. Matot auttavat osaltaan hahmottamaan tilaa ja sain vinkit sopivankokoisista matoista. Väreistä en ole vielä aivan varma – vaalea matto voi olla vähän liian arka väri. Tuleeko tilaan pientä nojatuolia, se selviää sitten kun tila on valmis.

Sain paljon vinkkejä myös värimaailmaan. Mustaa ja valkoista sopivasti, väripilkkuja esimerkisiksi tyynyihin. Luultavasti olisin käyttänyt omin päin liikaa valkoista. Vaaleat seinät kaipaavat kuitenkin kontrastia. En tietenkään orjallisesti ajattele, että tuotteiden pitäisi olla ikealaisia, nehän voivat olla mistä vain. Ja edelleen haaveilen, että kierrätyskeskuksesta ostamani pyöreä pöytä mahtuisi tilaan. Voi kuitenkin olla, että kaikkien suunnittelemieni kalusteiden pitäisi olla asteen verran pienempiä.

Pienuus näkyy kaikessa

Olonurkkaukseeen haaveilen edelleen kulmavuodesohvasta, jotta siitä voisi katsella kohti järveä. Suunittelija piirsi sohvaksi 80×200 cm levitettävän sängyn, jossa on tila vuodevaatteille ja levitettynä tosiaan se on kunnon kokoinen 160×200 sänky. Tämäkin jää nähtäväksi, olisiko sänkysohva sitten kuitenkin parempi.

Keittiönurkkauksesta minun on syytä käydä vielä erikseen keittiöosastolla keskustelemassa. Suunnittelija piirsi mustan keittiön puunvärisillä nupeilla, se yhdistelmä oli hieno. Altaaksi hän suositteli varmaan pienintä, mitä oli, sekin asteen pienempi kuin olin ajatellut. En taidakaan laittaa upotettavaa induktioliettä, se vie aika paljon pöytätilaa. Taidan laittaa sellaisen kannettavan version, jonka jo ostin. Sen voi nostaa kaappiin kun sitä ei tarvitse. Ja ruokaa tehdään varmasti paljon grillissä ulkona ja kesäkeittiössä, sitten kun joskus sellainen valmistuu.

Sähkönkulutus on huomioitava kaikessa

Alustavasti keittiönukkauksessa kaapistoja olisi 140 cm pituudelta. Alakaapiston syvyys tarvitsisi olla 60 cm, yläkaapistolle riittää 40 cm. Alas tulee kompressorijääkaappi, mutta riittävän isoa, arviolta ainakin 110 litraa, ja mustaa en ole vielä löytänyt.

Olen varsin tyytyväinen suunitelmaan. Se auttaa tilan hahmottamisessa ja tarjoaa vaihtoehtoja, joita en olisi osannut itse ajatella. Pidän suunnitelmaa jopa edullisena – 69 eurolla kaksi tapaamista, kattava kartoitus ajatuksistani, suunnittelijan käyttämä aika ja vielä yhdessä suunnitelman läpikäynti paperilla ja osin Ikeassa. Suosittelen!

Ikeasta matkani jatkui mökkitontille lumihommiin, ja se onkin oma lukunsa, josta lisää hetken kuluttua.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *