Hirvimetsällä
Tasapainoilusta elämässä

Tein jotakin uutta, sain jotakin uutta – hirvimetsällä isän kanssa

13.10.2020

Isäni on käynyt hirvimetsällä yli 50 vuotta. Muistan, kuinka äiti teki eväsleipiä ja laittoi keittoa oranssiseen ruokatermokseen, muistan koiralle tuodut hirvenjalat ja kuinka hirvenlihasta jauhettiin jauhelihaa. Muistan monet hirvipeijaiset majalla. Olin niin pieni, etten yltänyt pöydälle ja katselin tanssivia aikuisia pöydän alta. Joku soitti haitaria.

Viime aikoina mielessäni on kytenyt ajatus astua askel isän harrastusmaailmaan ja nähdä, millaista se hirvenmetsästys on. Kysyin asiasta häneltä ja pian asia oli toteutusta vailla. Voisin saada aavistuksen siitä, millainen maailma on tempaissut hänet mukaansa vuosikymmeniä.


Metsästyskausi alkoi lauantaina 10.10. Menin vanhemmilleni aamutuimaan, söin äidin valmistamaa aamupuuroa ja pakkasin eväät reppuun. Matka jatkui metsästysmajalle, jonka rannassa olen oppinut uimaan ja jossa on vietetty monia syntymäpäiviä ja juhlia. Kaikki oli jotenkin pienempää kuin muistin, rantaan oli tullut uusia rakennelmia ja maisemat olivat muuttuneet.


Hirviporukassa oli kaksi naista, miehistä osa oli tuttuja lapsuudesta. Metsästäjien luvat tarkastettiin ja he sopivat käytännön asioista. Minun vaatetukseni hirvimetsälle sai hyväksynnän. Minulta kysyttiin, mikä sai minut tulemaan isäni vieraaksi mukaan, ja kerroin lyhyesti.


Ajelimme passipaikkaan Seitsemisen tuntumassa ja kapusin matalaan hirvitorniin isän perässä. Okei, täälläkö siis istumme muutaman tunnin hipihiljaa ja tuijotamme metsänrajaan? Minulla oli kumisaappaat ja varpaitani alkoi aika pian palella. Kuuntelin lehtien havinaa ja katselin lentäviä lintuparvia. Jossakin kuului oksien katkeamisen ääniä. Koira haukkui kaukana. Isä kertoi välillä hiljaa hirvijuttujaan, tähänkin aukeaan liittyi muutaman hirven tarina.


Oltuamme passissa parisen tuntia kaikki kutsuttiin hirvimajalle kahvitauolle ja paikan vaihtoon. Kaivoin evääni, käristin makkaraa ja kuuntelin miesten juttuja. Metsästysmajan seinällä oli joitakin tuttuja esineitä lapsuuden juhlista ja muistan pikkutyttönä istuneeni käppyräjalkaisella tuolilla, joka oli vieläkin majalla.

Lähdimme uuteen paikkaan, jälleen erään aukon laitaan. Tuijotin metsämaisemia ja tarkkailin kantoja ja kaatuneita puita, jotka yhä enemmän alkoivat muistuttaa paikallaan olevaa hirveä. Koira oli ottanut haukun ja me vaihdoimme paikkaa. Ajelimme erään lammen toiselle puolelle. Isä oli tarkkana ja havainnoi koko ajan eläinten jälkiä ja jätöksiä maastosta sekä metsäkanalintujen liikehtimisiä. Minä en huomannut oma-aloitteisesti oikein mitään…


Hetken päästä kuulimme radiosta, että kaksi vasaa oli kaatunut. Sama hirvimies oli ampunut molemmat. Lähdimme isän kanssa hakemaan peräkärryä, jolla hirvet vietäisiin metsästysmajalle.

Siellähän ne sisarukset makasivat, eri puolilla pientä metsätietä, lähellä tietä. Katselin sivusta, kuinka maha leikattiin, miehet vetivät hirvenruhon kärryille, ensin toinen ja sitten toinen, ja ajelimme nylkykopin eteen. Miehet eivät turhia miettineet, siinä he alkoivat nylkeä, laittoivat hirven kerrallaan roikkumaan vinssillä takajaloista, nylkivät lopppuun, puhdistivat, laittoivat kylmään.


Punnitsemista, muistiinpanoja, naurua, pientä hyväntahtoista väittelyä. Kukaan ei kysellyt mitään, tekeminen oli yhtä luontevaa ja selvää kuin minulle pyykkien lajittelu, kääntäminen ja peseminen. Mietin mielessäni, että minusta ei olisi tuohon. Nahat levälleen, suolaa päälle, sorkat omaan kasaansa, kieli talteen…miten järkevästi hirvi käytetäänkin, mahdollisimman paljon hyödyntäen. Miehet lähtivät vielä uudelleen metsälle ja saivat yhden aikuisen hirven. Minun oli mentävä mökkiasioiden vuoksi tontilla käymään. Sieltä pitäisi kaataa lisää puita, ja minun pitäisi sanoa kaadettaviin puihin mielipiteeni.


Isä tuli aika pian pois metsältä myös, eivät olleet iltamyöhään. Kiitin mahdollisuudesta osallistua tähän päivään. Haluaisin vielä uudelleen mukaan niin, että näkisin hirviä metsässä. Haluaisin uudelleen sulkeutua luonnon kuplaan. Metsästäjätutkinnon ja metsästyskortin hankkimiskipinä ei vielä syttynyt, mutta hautumaan ajatus kyllä jäi.


Kun ajelin omaan kotiini, jotenkin sitä ajoi varovaisemmin. Olinhan päivän aikana useaan kertaan kuullut, että hirvet ylittivät maantien. Vaikka edelleen, joka kerta kun lähden vanhemmiltani, isä sanoo ”Varo sitten hirviä”. Onhan niitä vuosien saatossa näkynyt useita tien laidassa tai pellolla, onneksi ei sen lähempänä.

Mietin vielä päivän kulkua ja mielessäni ihailin hirvimiesten ammattitaitoa. Mikä valtava määrä metsää, ja niin vaan he löytävät sieltä useita hirviä. Ymmärrykseni siihen, mikä vetää metsään metsästämään, kasvoi valtavasti. Metsän rauha imaisee syleilyynsä, siellä tuntee oman pienuutensa ja luonto vie kaiken kiireen ja häsäämisen pois. Sen päälle porukkahenki, yhteinen tavoite metsästää hirviä ja onnistumisen ilo.

Hirvimiehet tekevät arvokkaan osansa muun muassa sen hyväksi, että maanteillä on turvallisempaa ajaa. Koko maassa hirven pyyntilupia on tänä syksynä myönnetty noin 48 000, joten kokonaisuudessaan aika merkittävästä metsästysmäärästä on kyse. Hirvien metsästys on välttämätöntä, jotta siedettävä tasapaino säilyisi hirven ja muiden eläinten sekä hirven, koko metsätalouden ja ihmisten välillä.


Kun tein jotakin, mitä en ollut koskaan aiemmin tehnyt, minussa avautuivat jotkut luovuuden hanat. Minulla tuli mieleen työhöni liittyviä ideoita solkenaan ja olo oli jotenkin euforinen. Kirjoitin ideoita ylös ja nyt ne odottavat hyödyntämistä. Nukkumaan mennessäni poskiani kuumotti päivän ulkonaolo ja aikainen herätys. Pakkasessa vielä syömättä olevat hirvenlihat tulivat tänään astetta arvokkaammaksi.

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *